Pyöräilyseura Kaupin Kanuunoiden toiminta jatkuu päätavoitteena aktivoida pyöräilyä ja järjestää yhteisiä ajotilaisuuksia maastoon ja maantielle.
Seura mahdollistaa kilpailulisenssin hakemisen myös kaudelle 2010. Panostus ja tuki lisenssikilpailijoille on sama, kuin harrastajatapahtumin osallistuville.
Tavoitteena kaudelle 2010 tulee olemaan supersuosittujen Lamminpään yhteislenkkien jatkaminen edellisten vuosien malliin. Myös maantie-yhteislenkkejä jatketaan tavoitteena uusien harrastajien mukaan saaminen tarjoamalla kevyitä maantielenkkejä kerran viikossa.
Jatketaan aktivoitumista junioritoiminnassa, esim. TdT:n yhteydessä.
Tavoitellaan 300 aktiivisen jäsenen määrää. Aktivoidaan seuran jäseniä osallistumaan seuran toimintaan.
Näkyvimpänä toimintana jatkuvat säännölliset maastoyhteislenkit Tampereella jo vakiintuneeseen tapaan keskiviikkona, lauantaina ja sunnuntaina.
Talviaikaan lenkit tehdään maastopyörillä ja kesällä lisäksi myös maantiellä. Keskiviikkolenkkien osallistujamäärä on pysytellyt 30 - 40 ajajan tasolla / kerta ja sen odotetaan säilyvän tällaisena jatkossakin.
Maantielenkeille tavoitellaan 15 – 25 osallistujan määrää.
Kesällä MTB-lenkkien painopiste siirtyy enemmän tulevan Tour de Tampereen reittien opetteluun.
Jatketaan osallistumista yleiseen pyöräilyä edistävään keskusteluun ja toimintaan Tampereella, mahdollisuuksien mukaan muiden seurojen ja TAPO:n kanssa yhteistössä. Selvitellään yhteistyön lisäämistä Pirkan Pyöräilyn kanssa.
Pirkan Pyöräilyn jälkeen järjestetään perhetapaaminen saunoen ja seurustellen viimevuotiseeen malliin.
KanuunaSpinning toteutetaan jälleen talvikaudella. Seura tukee harjoitusta. Tavoitteena 30 osallistujaa/kerta.
Talvilajeista maastohiihto on edelleen mukana ohjelmassa. Pyritään järjestämään tilaisuus, missä annetaan hiihtotekniikka- ja voiteluopastusta. Perinteisesti seuran jäseniä on osallistunut mm. Finlandia- sekä Pirkan ja Pogostan hiihtoihin.
Pyöräilykauden aikana osallistutaan Suomen kaikkiin suurimpiin maasto- ja maantietapahtumiin, sekä retkiajoihin.
Vuoden 2010 pääkohteita tulevat olemaan mm.
* Mallorcan pyöräilyleiri keväällä
* Lohjan 24h –ajo
* Pirkan pyöräily
* Myllyn pyöräily
* Maraton pyöräily
* Tour de Helsinki
* Hiekkatiepyöräily Vesilahdella
* Syöteajo Oulussa
* Royal –kuntoajo
* Tahko MTB-120
* Finlandia –maastopyöräily
* Enduro Cup
* Marathon Cup
* XCO CUP
* Kangasalan Kevätpyöräily
Näihin ja muihin tapahtumiin osallistutaan seuran väreissä ja mahdollisimman suurella joukolla.
Seura tukee tapahtumiin osallistumista ja talviharjoittelua erillisten päätösten mukaisesti. Yksittäisiin tapahtumiin seura saattaa maksaa koko "kanuunajoukkueen" osallistumisen hallituksen erillisellä päätöksellä.
Toteutetaan ajopaitojen lisähankinta: sama pohjapainatus ja tukijat, paitsi selkämainos muuttuu.
Talvi TdT järjestetään ”kevyellä mallilla” maaliskuussa 2010.
Kuutamopyöräily toteutetaan mahdollisuuksien mukaan kevätkokokuksen yhteydessä.
4.9.2010 järjestetään jo viidestoista peräkkäinen Tour de Tampere, jonka valmistelut aloitetaan kevättalvella. Tavoitteena 250 osanottajaa. Pyritään toteuttamaan tapahtumabuffi.
Tehokkaimmaksi tiedotuskanavaksi seuran tapahtumista on osoittautunut sähköposti ja Fillari-lehden keskustelupalsta. Tätä linjaa jatketaan edelleen.
Webbisivujen uudistamista jatketaan kaudella 2010, mm. jäsenluettelo toteutetaan.